Eddie käväisi ensimmäisessä pentunäyttelyssä eilen Kaapelitehtaalla. Tuomarina oli Tuula Savolainen ja tuloksena urosten(5-7kk) kolmas KP. Arvostelu oli seuraavanlainen:
"6,5kk.n ikäinen. Hyvät mittasuhteet & sukupuolileima. Oikealinjainen pää. Kevyet, hieman lennokkaat korvat. Hyvä kaula. Ikäisekseen hyvä runko. Ylälinja ei seistessä parhaimmillaan. Hyvin kulmautunut takaa, suorahkot olkavarret. Hyvä raajaluusto. Etuliikkeet kyynärpäästä löysät. Sivuliikkeessä hyvä askelpituus. Hyvä karvanlaatu."
Linkki videoon.
Eddie otti näyttelypaikalla rennosti. Puolet ajasta meni maassa maaten ja kierien ja toiset puolet ympärille katsellessa uusia kavereita etsien. Kehässäkin se heittäytyi kyljelleen heti, kun pojat oli laitettu järjestykseen ja homma hoidettu. :)
maanantaina 9. marraskuuta 2009
tiistaina 27. lokakuuta 2009
Pennut lähes 2viikkoa.
Mätsäilyä.
Käytiin sunnuntaina Eddien kanssa Collieyhdistyksen Helsingin a-o:n järjestämässä mätsärissä. Teki ihan hyvää päästä treenaamaan vielä vähän ennen kahden viikon päästä olevaa pentunäyttelyä.
Tiedä sitten johtuiko kylmästä ilmasta vai mistä, mutta Eddieä oli tosi vaikeaa saada seisomaan. Se veti koko ajan itseään köyryyn. Samoin liikkuminen oli vähän hyppypomppuilua vaikka ennen kehään menoa se juoksi tosi nätisti, kun harjoiteltiin. Hampaiden katsomisestakaan ei tullut mitään, joten nyt pitäisi saada paljon vieraita ihmisiä ronkkimaan tuon suuta.
Joka tapauksessa Eddie oli sitä mieltä, että tänään otetaan sininen nauha. Oltiinhan sentään mätsäreissä ja nauhan piti mätsätä pojan uuteen villapuseroon!
Tänään puolestaan kuvailin herraa vähän tuossa ulkona ennen kuin lähdettiin kävelylle.

Eddie alkaa olla jo jokseenkin sisäsiisti. Aina silloin tällöin tulee vahinko, johtuen yleensä siitä etten ole huomannut ajan kulua ja edellisestä ulkona käynnistä on mennyt jo turhan kauan. Juomista tosin täytyy rajoittaa edelleen, muuten häiskä olisi koko ajan juomassa. Ulkona se ei sentään enää juo ihan joka lätäköstä. Eddien mielestä vesikuppi olisi varmaan paras mahdollinen palkka esim. tokoliikkeistä.
Nyt täytyy harkita tosissaan sen sadetakin tilaamista, kun ilmat näyttää nyt jämähtäneen kylmiksi ja sateisiksi. Heijastinliivitkin täytyy laittaa samalla tilaukseen molemmille koirille.
Tiedä sitten johtuiko kylmästä ilmasta vai mistä, mutta Eddieä oli tosi vaikeaa saada seisomaan. Se veti koko ajan itseään köyryyn. Samoin liikkuminen oli vähän hyppypomppuilua vaikka ennen kehään menoa se juoksi tosi nätisti, kun harjoiteltiin. Hampaiden katsomisestakaan ei tullut mitään, joten nyt pitäisi saada paljon vieraita ihmisiä ronkkimaan tuon suuta.
Joka tapauksessa Eddie oli sitä mieltä, että tänään otetaan sininen nauha. Oltiinhan sentään mätsäreissä ja nauhan piti mätsätä pojan uuteen villapuseroon!
Tänään puolestaan kuvailin herraa vähän tuossa ulkona ennen kuin lähdettiin kävelylle.

Eddie alkaa olla jo jokseenkin sisäsiisti. Aina silloin tällöin tulee vahinko, johtuen yleensä siitä etten ole huomannut ajan kulua ja edellisestä ulkona käynnistä on mennyt jo turhan kauan. Juomista tosin täytyy rajoittaa edelleen, muuten häiskä olisi koko ajan juomassa. Ulkona se ei sentään enää juo ihan joka lätäköstä. Eddien mielestä vesikuppi olisi varmaan paras mahdollinen palkka esim. tokoliikkeistä.Nyt täytyy harkita tosissaan sen sadetakin tilaamista, kun ilmat näyttää nyt jämähtäneen kylmiksi ja sateisiksi. Heijastinliivitkin täytyy laittaa samalla tilaukseen molemmille koirille.
maanantaina 26. lokakuuta 2009
Pennut 1viikkoa.
perjantaina 16. lokakuuta 2009
tiistaina 6. lokakuuta 2009
Uusia kuvia roikkuvatsa-notkoselkä-Danusta.
Viime sunnuntaina otettuja kuvia. Josko ensi viikolla sitten tapahtuisi jotain... Nyt loppuviikostahan Danu lähteekin sitten Merjan hoiviin.

Maanantaina käytiin Eddien kanssa vähän tokoilemassa Pukinmäessä. Treeniseurana olivat Nannan ja Essin aussiet. Tarkoitus olisi nyt käydä treenaamassa mahdollisesti viikoittain porukalla. Tulee meillekin sitten hyvää häiriötreeniä ja on jokin pakote ettei ihan vaan maata sohvalla.
Leikin aika paljon Eddien kanssa ja annoin sen leikkiä itsekseen. Välillä vain oltiin ja katseltiin. Harjoiteltiin istumista, sivulla oloa, maahan menoa, seisomaan pysähtymistä, kontaktia ja tehtiin vähän paikallaan olon valmistelua.
Istuminen menee jo tosi mukavasti. Eddie istuu nopeasti ja pitää kontaktin hyvin. Välillä se saattoi vilkaista muualle mutta otti katsekontaktin uudestaan ilman pyyntöä. Maahan meneminen menee vielä käden avustuksella, mistä pitäisi vähitellen pyrkiä eroon. Samoin seisomaan pysähtymisessä mun pitäisi yrittää muistaa etten pysäytä koiraa kädellä, vaan käsi tulee palkkoineen kuonon eteen vasta kun koira jo on pysähtynyt.
Katsekontakti tosiaan menee mukavasti. Eddie kulkee mukana löysällä remmillä ja kontaktissa jos kävelen ympäriinsä. Samoin se malttaa hyvin istua ja pitää katsekontaktia jos seison sen edessä ja huidon tai taputan käsillä. Seuraavaksi voikin kokeilla sitä hyppelehtimistä.... Samalla tuossa tulee ihan hyvää paikalla olo treeniä. Lisäksi tein pari kertaa niin, että Eddie jäi istumaan ja itse otin ihan vain yhden tai kaksi askelta siitä pois päin ja palasin palkkaamaan.
Nyt kun Danu lähtee mammahommiin voisin yrittää vähän aktivoitua noissa Eddien toko-jutuissa.

tiistaina 29. syyskuuta 2009
Sivukuvia mahasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)