




Perjantaina kävimme kokeilemassa agilitya ja tällä kertaa jäi kyllä aika kokeiluksi. Kentällä oli meidän lisäksi treenaamassa muitakin koirakoita + Kiwie-sisko. Eddie pääsi pari kertaa repäisemään niin lujaa ollessaan puussa kiinni, että pannan pistelukko antoi periksi... Ensimmäisen kerran pistimme sattuman piikkiin, mutta kun houdini pakeni toisen kerran niin pistelukkopanta meni käyttökieltoon meidän osalta. Itse treenitkin olivat sähläystä, kun Eddie ei millään malttanut keskittyä, ymmärrettävästi. Pari kertaa se karkasi kentälle juoksentelemaan kesken treenin, joten siirryimme harjoittelemaan rauhoittumista ja tokoa. Mutta ainakin koiralla oli kivaa.
Nyt maanantaina Eddie kävi taas ratatreeneissä Tuomarinkylässä. Tällä kertaa tehtiin pari vetoa käsivieheellä avoimesta kopista. Kun laitoin Eddieä ensimmäistä kertaa koppiin, se meinasi ensin vähän pakittaa mutta vieheen nähtyään koko koppi unohtui. Vieheen perään se lähti molemmilla kerroilla hirveällä vauhdilla ja innolla ja jäi hyvin ravistelemaan viehettä. Toisella kerralla Eddie myös kantoi vieheen mukanaan takaisin lähtöpaikalle ja olisi vienyt aidan toisellekin puolelle jos vaan olisi ollut mahdollista. Ensi vuonna sitten jatketaan ratatreenejä.
Danukin ultrattiin maanantaina ja saatiin varmistus, että pentuja on luvassa! Ultrassa näkyi kolme isoa pentua, mutta lisää voi kuulema olla piilossa. Jäämme siis odottelemaan montako pienokaista syntyy viikolla 42. :)
Hienoa että Danulta ultrassa pentuja löytyi! Nyt vaan sitten mahaa kasvattelemaan ja odottelemaan :)
VastaaPoista